lauantai 7. maaliskuuta 2015

Kämmenoliivia kerrakseen


Tästä kuvakaksikosta näkee hyvänä läpileikkauksena, millainen saatavuus, hinnoittelupolitiikka ja riittoisuus Palmoliven käsisaippuoilla on... (Ja toki myös millaista minun ostokäyttäytymiseni on...) Eli paljon on ostettu kun halvalla on saatu ja pitkää iloa ei yhdestä purkista ole liiennyt.

Kolme pystyssä olevaa kapeampaa pulloa olivat söpöjä Winter Limited Editioneja talvi- ja joulukuvioineen, mutta valitettavasti pelkää surkeaa rahastusta. Kaikki haisivat samalle kesäiselle vihreälle omenalle ja koostumus oli ihan tavallista löysää, kirkasta geeliä. Kuivattivat käsiä. Iso pettymys, kun kuvittelin jo glitteripunaisia, kermaisia talvikoostumuksia ihanilla glögi- ja maustetuoksuilla.

Kenollaan on perusvalikoiman pulloissa kaksi Naturals-sarjan Delicate Care with Almond Milkiä ja yksi Naturals Refreshing Care with Raspberry & Mango. Nämä olivat hieman kermaisempia, muttei silti mitenkään hoitavia. Manteliversioissa on makea, etäisesti mantelinen tuoksu, missä kuitenkin on halpismainen pohjavire. Jokin geneerinen laitossaippuamainen "raikkaus", mikä vesittää tuoksun. Ei jatkoon. Hedelmäversio tuoksuu tosiaan vain yleisesti kirpeähkölle hedelmälle, ei kummallekaan mainitulle ainesosalle. Hieman vähemmän laitosmainen, muttei silti sytytä ostamaan uudelleen.


Tässä puolestaan pystyssä kolme Magic Softness-vaahtosaippuaa, joissa softness viittaa kyllä ainoastaan tuotteeseen eikä todellakaan käsien ihoon käytön jälkeen. Lisäksi kumollaan kaksi Mediterranean Moments-sarjan hieman kermaisempaa tapausta.

Vaahdoista en tykkää yhtään, mutta tyttäreni halusi kokeilla, joten suostuin tämän kerran. Sininen oli pehmeän puuterisen kukkainen ja jotain ylituoreita hedelmäkarkkeja muistuttava tuoksultaan, aika halpa siis eikä yhtään kiva. Pinkki vadelmainen oli jälleen vain yleisen kirpeä ja ällömakea samaan aikaan. Oranssi mandariini oli näistä kivoin, mutta silti aika halpis eikä tosiaan mitenkään mieleenpainuva tai että olisi saatava tätä lisää. Pullot näissä vaahtoisissa on parhaat kokeilemani Palmolive-pullot, kestivät leveän pohjansa avulla jopa jotenkuten pystyssä.

Punapumppuinen Argan oil from Morocco and almond oli kirpeän halpishedelmäinen, johon oli kai yritetty lisätä jotakin mausteisuutta tuoksuun. Aika huono lopputulos minusta, muistutti jotakin Yves Rocherin 90-luvun cocktaileja. Apricot from Italy and strawberry oli hieman onnistuneempi, mutta silti persikkakarkeille tuoksuva saippua ei oikein innosta.

Ehkä nyt tajuan pysyä näistä ärsyttävistä, kiikkeristä, ällöttäväntuoksuisista kädenkuivattajista erossa. Olkoonkin, että marketeissa on aina näistä jotain 2 kpl 4 €:lla tai 3 5:llä-tarjouksia, joihin kapsahdan niin helposti.

2 kommenttia:

  1. Minä oon kans ostanut joskus noita 'joulu-saippuoita' ja hiukan yllätyin etteivät ne olleetkaan mitenkään jouluisia. Vaahtosaippuoista tykkään ihan yleisesti, musta tuntuu että niitä kuluu vähemmän kuin normisaippuaa.

    VastaaPoista
  2. Jännä että teillä kuluu vähemmän. Meillä tuntui tyhjenevän vaahtosaippuat vielä normaaliakin nopeammin (tosin voi johtua tuosta meidän 5-vuotiaasta, joka on pumppaillut... :D)

    VastaaPoista